lauantai 14. kesäkuuta 2014

ISFJ - Tukija



Si - Sisäänpäinkääntynyt tosiasiallisuus 
ISFJ:n ensimmäinen funktio on sisäänpäinkääntynyt tosiasiallisuus. Tämä tekee heistä erittäin vakaita, käytännöllisiä ja perinteitä kunnioittavia yksilöitä. "Näin se on ennenkin tehty" voi kuulla hänen usein sanovan. Heillä onkin päässään isot määrät tietoa siitä, miten eri asiat tulee hoitaa. Sen vuoksi he ovat erinomaisia hoitamaan arjen asioita ja huolehtimaan talouksista. Voisi sanoa, että he ovat eräänlaisia yhteiskunnan malliyksiköitä, jotka pitävät nykyistä järjestelmää pystyssä ja rattaita pyörimässä. Heille järjestys on kaikki kaikessa ja heillä on jalat tukevasti maassa. Tämä tekee heistä erittäin kyvykkäistä kaikissa tarkkuutta ja järjestelmällisyyttä vaativissa töissä ja ammateissa. ISFJ ottaa tehtävänsä vakavasti ja hänelle on kunnia-asia hoitaa ne jämptisti loppuun. Hänen tunnollisuutensa usein ihan paistaa päälle päin. Tunnollisina ihmisinä he eivät voi ymmärtää kaikenlaisia vapaamatkustajia, jotka lusmuilevat eivätkä hoida tehtäviään kunnialla. Tälläisissä tilanteissa ISFJ ottaa lusmuiluin suorastaan henkilökohtaisena loukkauksena.



Fe - Ulospäinsuuntautunut tunteellisuus
Toisena funktiona ISFJ:llä on ulospäinsuuntautunut tunteellisuus. Se tekee ISFJ:stä ilmeikkäitä ja usein heidän naamasta näkeekin, mitä mieltä he ovat jostakin asiasta. Tämän funktion vuoksi he myös mielellään auttavat ja tukevat muita ihmisiä. Tällä on myös varjopuolensa, sillä ISFJ:t ovat usein varsin ylisuojelevia eivätkä välttämättä osaa antaa tilaa toiselle ihmiselle. Tämä saattaa ärsyttää varsinkin itsenäisempiä tyyppejä. Tunteellisina ihmisinä he ovat erittäin herkkiä konflikteille ja heille onkin erityisen tärkeää, että kaikilla olisi kiva olla. He ovat erittäin hyviä myös lukemaan ihmisten tunnetiloja ja emotionaalisella tasolla he ymmärtävätkin yleensä muita ihmisiä. ISFJ:llä saattaa olla taipumusta ujouteen, eivätkä he usein uskalla näyttää tunteitaan. Tämä funktio tekee ISFJ:stä erittäin uskollisen ihmistyypin, joka ei jätä toista pulaan niin kauan kuin jotain on tehtävissä. ISFJ:llä voi joskus olla hankaluuksia sanoa ei ja he saattavat ylikuormittaa itseään liiallisella muiden auttamisella.


Ti - Sisäänpäinsuuntautunut ajattelu
Kolmantena funktiona ISFJ:llä on sisäänpäinsuuntautunut ajattelu. Se tarkoittaa, että ISFJ:t tarvitsevat omaa rauhaa sulatellakseen informaatiota ja miettiäkseen asioita. Tämä funktio tukee entisestään heidän tosiasiallisuus-funktiotaan. Nämä kaksi funktiota saattavatkin auttaa ISFJ:tä saavuttamaan akateemisesti korkeitakin oppiarvoja. Nykyinen koulujärjestelmä onkin kuin luotu ISFJ:lle, sillä heillä on erinomainen muisti, sekä kyky oppia olemassa olevat järjestelmät suhteellisen vaivattomasti. He haluavat vastata järjestelmän odotuksiin ja sen vuoksi heidän motivaatio opiskeluun onkin yleensä suhteellisen korkealla. ISFJ:llä voi olla kuitenkin hankaluuksia kaikenlaisissa tilanteissa, jossa pitäisi ilmaista omia ajatuksiaan jollain tavalla ulospäin. He saattavat esimerkiksi kokea esiintymistilanteet erittäin stressaaviksi, eivätkä he ole yleensä kovin hanakoita kehumaan itseään, vaikka aihetta siihen olisikin.

Ne - Ulospäinsuuntautunut intuitio
Neljäs ja heikoin funktio ISFJ:llä on ulospäinsuuntautunut intuitio. Se värittää ISFJ:ien elämää jonkin verran ja se saakin heidät usein kiinnostumaan kirjallisuudesta, musiikista ja elokuvista. Intuition heikkous aiheuttaa kuitenkin sen, että ISFJ:t eivät ole kovin hyviä omaksumaan uudistuksia ja usein he pitävätkin mielummin kiinni perinteistä. ISFJ:lle vakaus on kaikki kaikessa ja muutokset saattavat helposti stressata heitä. Tämän vuoksi kaikenlaiset ammatit, joissa tarvitaan joustavuutta ja kykyä katsoa pitkälle tulevaisuuteen voidaan lähes poikkeuksetta sulkea pois. ISFJ:t ovat erittäin käytännönläheisiä ihmisiä eivätkä he jaksa miettiä teoreettiempia asioita, jos niillä ei ole mitään merkitystä käytännössä. Yllättävää kyllä ISFJ:llä saattaa kuitenkin olla intuitiivisempia ystäviä, vaikka heillä saattaakin olla vaikeuksia ymmärtää toisiaan S/N-railon vuoksi.


VINKKI
ISFJ:n olisi hyvä oppia antamaan tilaa muille, oppia sanomaan ei ja olemaan joustavampi muutoksia kohtaan.


Fiktionaalisia ISFJ:iä: Dr. Watson (Sherlock Holmes), Lumikki (Lumikki ja Seitsemän kääpiötä), Alfred (Batman), Marge Simpson (Simpsons), Sam (Taru Sormusten Herrasta)


ISFJ - Historian Virrassa - Heinrich Himmler



My father Heinrich Himmler was not a monster
















ISFJ on ongelmallinen tyyppi historian virran tarkastelun kannalta siinä mielessä, että he eivät ole kovin näkyvä persoonallisuustyyppi. Tämä tyyppi ei pidä paljon melua itsessään, mutta samaan aikaan he ovat yhteiskuntien rakenteiden kannalta ehkä eräs tärkeimmistä tyypeistä. He ovat niitä uskollisia ja vakaita ihmisiä, jotka auttavat yhteiskuntaa pysymään pystyssä sillä aikaa, kun ”raflaavammat tyypit” rellestävät menemään.

Yhteiskunnan vakauden kannalta onkin hyvä, että ISFJ:tä on ISTJ:n ohella eniten kaikista persoonallisuustyypeistä. Jos haluaa miettiä arkkityyppisintä ISFJ:tä, niin paras esimerkki lienee uskollinen ja hiljainen ”kotirouva”, joka rakastaa järjestystä ja harmoniaa. ISFJ onkin eräs perhekeskeisemmistä MBTI-tyypeistä, mikä löytyy ja kun hän kerran on uskollisuutensa jollekin antanut, hän ei tuota päätöstä tule rikkomaan kuin äärimmäisimmästä syystä.

Sanaa ”perhe” voidaan käyttää varsin venyvästi. Monelle ISFJ:lle armeija on toimittanu eräänlaista perheen virkaa. Suuri osa historian kuuluisista ISFJ:istä onkin ollut armeijassa töissä. Armeija onkin varsin sopiva ympäristö uskolliselle ja järjestelmälliselle ISFJ:lle. Hän kunnioittaa auktoriteetteja, tuntee protokollan ja hoitaa velvollisuutensa tehokkaasti pitäen samalla huolta omistaan. Jos viereesi sotatantereella lentää kranaatti, niin se on todennäköisesti ISFJ, joka heittäytyy sen päälle pelastaakseen muut.

“Frodo: Go back, Sam! I’m going to Mordor alone.
Sam: Of course you are, and I’m coming with you!”



















Tämä esimerkki on fiktiosta, mutta Taru Sormusten Herrasta Samwise Gamgee oli äärimmäisen todennäköisesti ISFJ. Tämä ei pitänyt melua itsestään, mutta oli omalla hiljaisella tavallaan ehkä urhoollisin hahmo koko kirjasarjassa. Sam onkin äänestetty uudestaan ja uudestaan pidetyimmäksi hahmoksi Taru Sormusten Herrassa. Sam ei ole täydellinen, tämä on jatkuvasti peloissaan, tämä ei ole vahva, ei kovinkaan älykäs, mutta helvetti vieköön Sam hoitaa homman loppuun, eikä ikinä petä tai jätä ystäviään. Jos siinä ohessa pitää kohdata pimeiden luolien hirviömäinen hämähäkki Lukitar tai lauma örkkejä, niin sittenhän pitää.

“My honor is my loyalty. ” 

















Tämän ylistyspuheen jälkeen lienee hyvä kysyä, miksi ihmeessä valitsin ISFJ:lle esimerkiksi Heinrich Himmlerin? Ensinnäkin hän nyt vain sattui olemaan nimi, joka pisti eniten silmään ja joka oli luultavasti tunnetuin ISFJ listalla, jota tarkastelin. Toiseksi luettuani tietoja Himmleristä huomasin tämän olevan varsin hyvä esimerkki ISFJ-persoonasta. Kolmanneksi koska ISFJ:t voidaan lukea normaalisti niin hyviksi ja vakaiksi tyypeiksi haluan esitellä ISFJ-tyyppinä olemisen mahdollisen sudenkuopan ja pimeän puolen.

Heinrich Himmler oli tosiaankin ”hyvä tyyppi” oman yhteiskuntansa sisällä. Hän oli äärimmäisen tunnollinen, vakaa ja hoiti tehtäväänsä parhaan kykynsä mukaan. Hitler nimitti häntä useaan otteeseen ”Uskolliseksi Himmleriksi” ja Himmlerille oli kunnia-asia hoitaa virkaansa SS:n ja Gestapon johdossa, jossa hän piti kaikki langat lujasti käsissään ja asiat järjestyksessä.

Himmlerin puolustukseksi hän ajautui vähitellen asemaansa vähä vähältä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksassa oli varsin epävakaa tilanne ja Himmler antoi uskollisuutensa järjestölle, jonka katsoi parhaiten edustavan saksalaisten etua sosialisteja, juutalaisia ja muita Saksan ”vihollisia” vastaan. Kuten aikaisemmin mainitsin, niin sen jälkeen, kun ISFJ uskollisuutensa antaa, niin tämä ei sitä kovin herkästi riko. Natsijärjestöstä tuli hänen perheensä ja ISFJ on perheelleen uskollinen.

ISFJ kuvataan usein varsin herkäksi tyypiksi. Miten Himmler siis saattoi ISFJ:nä syyllistyä kaikkiin niihin hirveyksiin? Itse asiassa Himmler ei henkilökohtaisesti kestänyt raakuuksien suoraa näkemistä. Erään teloituksen yhteydessä hänen takilleen lensi paloja teloitetun aivoista ja pari naista ei ollutkaan kuollut ammuttaessa. Himmler valahti kalman kalpeaksi ja oksensi, jonka jälkeen hän huusi hurjana ”Älkää kiduttako heitä! Ampukaa! Tappakaa heidät nyt äkkiä!”. Tämän jälkeen Himmler osoitti sympatiaa sotilaille, jotka joutuivat tekemään moisia raakuuksia tunnustaen, että jo pelkästään koko touhun katsominen oli hänelle liikaa. Himmler kuitenkin sanoi, että ”Tämä on välttämätöntä. Syöpäläisistä on päästävä eroon. Vastuu lepää Führerin harteilla”.

Yllä oleva lienee paras esimerkki ISFJ:n uskollisuudesta ja siitä, että hän todellakin suorittaa velvollisuutensa, vaikka voisi fyysisesti pahoin tarkastellessaan sitä, mitä hänen käskynsä saivat aikaiseksi.

Himmlerin sanottiin kuitenkin lopulta pettäneen Hitlerin tultuaan siihen tulokseen, että tämä ei ollut enää kykenevä johtamaan maata. Tämä on vain spekulaatiota, mutta en itse asiassa usko Himmlerin pettäneen Hitleriä, vaan näki pienen mahdollisuuden pelastaa tilanne. Hän yritti uskotella länsimaille vallan siirtyneen hänelle ja että hän halusi aselepoa. Himmler oletti länsimaiden mahdollisesti kääntyvän Neuvostoliittoa vastaan Saksan rinnalle aselevon solmimisen jälkeen. Näin ollen Himmler todennäköisesti ajatteli toimivansa Hitlerin ja oman maansa parhaaksi, eikä nähnyt itseään petturina.

Lopuksi haluan painottaa, että kunnioitan ISFJ:tä tyyppinä äärimmäisen paljon. Olen itse ENTP ja ISFJ-tyypin omaava on minun täydellinen peilikuva. Tästä syystä he ovat hyviä kaikessa siinä, missä en itse ole hyvä. He ovat järjestelmällisiä, vakaita ja pyrkivät empaattisesti huolehtimaan kaikista, jotka kuuluvat heidän sosiaaliseen piiriinsä. 

Annan kuitenkin yhden painokkaan neuvon, jos olet ISFJ: KATSO TARKKAA MILLE TAI KENELLE USKOLLISUUTESI ANNAT! ÄLÄKÄ SEURAA KYSEENALAISTAMATTA! 

ENTP:n heikkous on, että hän kyseenalaistaa kaiken. ISFJ:n heikous on, että hän ei kyseenalaista.

Eipä silti etteikö natsien joukosta olisi löytynyt kaikkia 16:sta persoonallisuustyyppiä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti