perjantai 13. kesäkuuta 2014

INFP - Tunteellinen idealisti


Fi - Sisäänpäinsuuntautunut tunteellisuus
INFP:t ovat tunteellisia idealisteja, joiden ensimmäinen funktio on sisäänpäin suuntautunut tunteellisuus. Tämä tekee heistä erittäin herkkiä ja sisäänpäinkääntyneitä ihmisiä, joiden elämää ohjaavat pääasiassa tunteet rationaalisuuden sijaan. Se ei kuitenkaan tee heistä tyhmiä ja usein he ovatkin varsinaisia tunnemagneetteja, jotka pystyvät halutessaan ymmärtämään ja vaistoamaan muiden tuntemuksia ällistyttävän hyvin. Tämän edellytyksenä on kuitenkin, että INFP on tasapainossa itsensä kanssa, ettei hänen huomiokykynsä peittyisi hänen omien tunnemyrskyjensä alle. He näkevät yleensä maailman pinkkien lasiensa läpi ja uskovat ihmisten hyvyyteen jopa silloin, kun rationaallisemmat ihmiset ovat toivonsa jo heittäneet. Se on samaan aikaan mahdollisuus ja riski. On mahdollista, että he pystyvät parantamaan omalla toivollaan maailmaa, mutta yhtä usein käy niin, että maailma satuttaa heitä, kun usko lopulta osoittautuu turhaksi.

Ne - Ulospäinsuuntautunut intuitio
Toiseksi vahvin funktio INFP:llä on ulospäinsuuntautunut intuitio. Tämä tekee INFP:stä erittäin taiteellisia, avomielisiä ja joustavia ajattelijoita. Aika usein he käyttävät intuitiotaan jonkunlaiseen taiteellisuuteen, jossa he kanavoivat sisäisiä tuntemuksiaan luodakseen jotain oli kyse sitten maalaamisesta, piirtämisestä, musiikista, runoudesta tai kaunokirjallisuudesta. Jos jokin aihe kiinnostaa heitä, niin heidän intuitionsa tarttuu kyseiseen aiheeseen hanakasti ja usein hän pystyykin päänsä sisällä yhdistämään asioita hämmästyttävän nopeasti ja sponttaanisti. Usein he myös näkevät asioita uusista näkökulmista, jotka eivät välttämättä olisi tulleet muiden mieleen. Ulospäin suuntautuneeseen intuitioon sisältyy kuitenkin riskejä. Vaikka ulospäinsuuntautunut intuitio on INFP:n tapauksessa vasta toiseksi vahvimpana funktionta, niin se saattaa tuoda vahvan "häröilyefektin" elämään ja usein heidän onkin vaikea päättää, mitä haluavat elämältään ja monet eri osa-alueet kiinnostavat heitä.

Si - Sisäänpäinkääntynyt tosiasiallisuus
Kolmantena funktiona on sisäänpäinkääntynyt tosiasiallisuus, joka tuo vakautta INFP:n elämään. Työskennellessään heillä onkin usein erinomainen keskittymiskyky, jolloin he sulkevat muun maailman ulkopuolelleen. Sisäänpäin suuntautunut tosiallisuus yhdessä tunteellisuuden kanssa saa heidät tavoittelemaan harmoniaa elämäänsä ja heille onkin tärkeää, että kaikkien mielipiteitä kuullaan ja kaikilla on kivaa. Kyseinen funktio ei kuitenkaan ole INFP:llä kovin vahva ja sen vuoksi he eivät useinkaan ole kovin käytännönläheisiä ja tämän vuoksi heillä saattaa olla ongelmia arkielämän kanssa. Heillä ei yleensä riitä kärsivällisyyttä minkäänlaisiin pidempiaikaisiin rutiinitöihin eivätkä he ole kovin organisointikykyisiä. INFP:t eivät myöskään pidä perinteitä tai lakeja kovin suuressa arvossa. He seuraavat mielummin päänsä sisällä olevaa moraalikoodistoa, joka onkin usein vahvempi ja reilumpi kuin ympäristön sanelemat säännöt.

Te - Ulospäinsuuntautunut ajattelu
Neljäs ja heikoin funktio INFP:llä on ulospäinsuuntautunut ajattelufunktio. Tämän funktion avulla ihmiset pääasiassa pyrkivät organisoimaan asioita ja ihmisiä järjellä. INFP:n tapauksessa kyse on kuitenkin heikoimmasta funktiosta ja he saavatkin tehdä kovasti töitä saavuttaakseen korkeamman tason tässä funktiossa. Usein heidän on vaikea perustella mielipiteitään rationaalisesti, koska tunteet painavat vaa'assa niin paljon enemmän. Stressitilanteissa heidän ulospäinsuuntaunut ajettelu saattaa kuitenkin napsahtaa hyökkäystilaan, jolloin tuleekin kerralla "tuutin täydeltä". Tämä saattaa tapahtua myös, kun heidän ydinarvojaan loukataan jollakin tavalla. Jälkikäteen he kuitenkin katuvat tätä purkausta ja palautuvat nopeasti omaksi rauhalliseksi itsekseen. Tämän funktion heikkouden vuoksi INFP:t ovatkin erittäin herkkiä kaikkea kritiikkiä kohtaan, jonka he ottavat usein henkilökohtaisena loukkauksena, vaikka kritiikki olisikin tarkoitettu rakentavaksi.



VINKKI
Yrittäkää löytää itsenne ja vakauttaa tunne-elämänne. Itsensä hallitseva INFP on eräs viisaimmista tyypeistä MBTI-tyyppien joukossa.

Fiktionaalisia INFP:iä: Nuuskamuikkunen (Muumit), Luna Lovegood (Harry Potter), Luke Skywalker (Star Wars), Belle (Kaunotar ja Hirviö), Alphonse Elric (Full Metal Alchemist)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti